Puujäte saa uuden elämän 2000-luvun rokokoo -kalusteina

20.10.2023

Valtaosa rakennusalan ja muiden toimialojen puujätteestä päätyy poltettavaksi, vaikka kestävä tulevaisuus vaatii materiaalien käyttämistä uudelleen. Palad valmistaa jätepuusta käsityönä uniikkeja, taideteoksen ja huonekalun rajapintaa rikkovia kalusteita kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Kierrätysmateriaaleja hyödyntävä ART-kalustemallisto esiteltiin kansainvälisesti Oslossa lokakuussa.

Suomen rakennusalalla syntyi 295 000 tonnia puujätettä vuonna 2021. Kaikilla toimialoilla puujätettä syntyi yhteensä 2 555 000 tonnia. Puutuotteiden valmistaminen kuormittaa ympäristöä, joten ympäristökuorman pienentämiseksi ensisijainen vaihtoehto olisi uusien tuotteiden valmistaminen jätepuusta.

EU-maiden yhteisenä tavoitteena oli hyödyntää 70 % rakennus- ja purkujätteestä materiaalina vuoteen 2020 mennessä. Suomessa tavoitetta ei ole saavutettu, vaan suurin osa hyötykäyttöön otetusta puujätteestä päätyy energiantuotantoon.

”On hätkähdyttävää, kuinka paljon puumateriaalia päätyy poltettavaksi pelkästään kotimaassa. Haluamme tuottaa kestäviä ratkaisuja ja pelastaa materiaaleja hyötykäyttöön, joten olemme suunnitelleet kierrätysmateriaaleja hyödyntävän kalustemalliston. Mallistoon kuuluvat istuimet valmistetaan käsityönä muutoin jätteeksi päätyvästä puusta. Lopputuloksena syntyy uniikki, taideteoksen ja huonekalun rajapintaa rikkovien kalusteiden sarja”, kertovat Palad-designkalustebrändin suunnittelijat Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo.

Paladin P.I.K.-istuimet valmistetaan kierrätysmateriaalista. Lopputuloksena on veistoksellinen, uniikki taideteos. Kuva © June Witzøe

Evoluutio-kankaalla verhoiltuja Palad-malliston kalusteita. Kuva © June Witzøe

Paladin ART-malliston Evoluutio-kangas lanseerattiin Suomen Oslon suurlähetystössä. Kuva © June Witzøe

Palad edistää kotimaisen taiteen, kalustealan ja kiertotalouden kansainvälistä tunnettuutta

Helsinki Design Weekillä Palad toi ensiesittelyyn 2000-luvun rokokoon ja ART-mallistoon kuuluvat P.I.K.-istuimet. Helsinki Design Weekillä yleisöä puhutteli puujätteen uusi elämä taiteen ja huonekalun rajapinnassa: jokainen kaluste on ainutlaatuinen ja numeroidaan.

ART-mallisto esiteltiin kansainvälisesti Oslossa 11.10.2023. Esittelyllä Palad tekee tunnetuksi suomalaista taidetta, kalustealaa ja kiertotaloutta kansainvälisesti. Oslossa ensiesittelynsä sai uusi Evoluutio-tekstiili, jolla ART-malliston pehmustetut huonekalut päällystetään. Kangaskuosi on ART-mallistolle tyypillistä 2000-luvun rokokoota, joka henkii leikkisyyttä, koristeellisuutta, ilkikurista rohkeuttakin unohtamatta käytännöllisyyttä.

Evoluutio-kuosin inspiraationa on Kuopion yliopistollisen sairaalan julkisivuun toteutettu taideteos Evoluutio. Teos ja kuosi ovat taiteellinen näkemys soluista ja kudoksista otetuista mikroskooppikuvista.

”Luonto näkyy vahvasti ART-mallistossa. Tällä haluamme nostaa esiin ympäristön kantokykyä: kauanko luonto kestää nykyisen kaltaista kulutusta, ellei kiertotaloutta ja jätemateriaalien uudelleen käyttöä edistetä”, Partanen sanoo.

”Jokainen ART-malliston kaluste tehdään tilaustyönä. Kalusteille ei tarvita varastotiloja, joiden lämmitys kuluttaisi turhaan luonnonvaroja”, sanoo Lamusuo.

Lisätietoja:
taiteellinen johtaja Jaana Partanen, puh. 050 321 6313

Katso myös Ylen juttu jätepuun hödyntämisestä.

Katso lisää

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.