Tattis ❤ Kapua

12.03.2020

Kapua on valittu Partanen & Lamusuo Oy:n uudeksi hyväntekeväisyyskumppaniksi. palad-designbrändin Tattis-istuimelle etsittiin uutta hyväntekeväisyyskohdetta avoimen haun kautta, joka päättyi tammikuun puolessa välissä. Hakijoista kumppaniksi valikoitui Kapua-hanke, joka oli tuttu Tattiksen suunnittelijoille, Jaana Partaselle ja Heikki Lamusuolle.

”Yhteistyötä henkilökohtaisesti tutun hankkeen ja ihmisten kanssa oli luonteva jatkaa Tattiksen parissa”, kertoo Partanen & Lamusuo Oy:n taiteellinen johtaja Jaana Partanen.

Kapua kerää varoja kehitysyhteistyöhön kiipeämällä maailman vuorille. Kapuan hankkeet painottuvat koulutuksen ja terveyden edistämiseen maailman köyhimmissä maissa. Kapuan päähankkeissa yhteistyöjärjestöinä ovat Kynnys ry, Taksvärkki ry ja Väestöliitto. 

Kapuan hankekoordinaattori Suvi Aarnio iloitsee yhteistyöstä nimekkään yrityksen ja perinteikkään oppilaitoksen kanssa.

”Partanen & Lamusuo tunnetaan laadukkaista ja näkyvistä hankkeistaan. On upeaa jatkaa yhteistyötä heidän kanssaan.”

TATTIS on moderni istuin puutarhaan, marjametsään tai nuotion äärelle. Kuva © Aake Roininen.

Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo olivat mukana Kapua 2019 Etiopia -hankkeessa. Kuva © Pa-La.

Kapua kerää varoja kehitysyhteistyöhön. Tässä vuoden 2019 Kapua Etiopia -tiimi Ras Dashenin huipulla. Kuva © Pa-La.

Tattikset on valmistettu käsityönä. Tekijä on kulttuurialan ammattiopisto Ingmanedusta tänä keväänä puualan artesaaniksi valmistuva Riku Marjanen.

Tattiksen myyntituotot ohjataan vuosina 2020-21 Kapualle ja se on myynnissä mm. Kapuan verkkokaupassa. Tuotteeseen liittyvät myyntikyselyt ja tiedustelut: Kapua/koordinaattori Suvi Aarnio, suvi@kapua.fi

Lisätietoa: palad / kaupallinen tuottaja Hanna Kalliokoski, palad@palad.fi, puh. 050 4362 355 ja taiteellinen johtaja Jaana Partanen, puh. 050 321 6313.

Katso lisää

< >