Lasiteos Kaiken alku
Taiteilijat Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo toteuttivat Kontiolahden seurakuntakeskuksen ikkunaan lasitaideteoksen Kaiken alku. Uudet taideteokset ja taiteilijat esiteltiin kaikille avoimissa taideavajaisissa toukokuun 25. päivä.
Partanen ja Lamusuo luonnehtivat Kaiken alku -teoksensa herättävän mielikuvia maailman synnystä alkuräjähdykseen ja siivellisiin enkeleihin. Teos on valmistettu digitulostamalla kolmelle 78 x 372 cm lasiosalle. Värimaailmaa on innoittanut kirkkosalin arkkitehtuuri. Teoksen pohjana oleva kahdeksankärkisen risti rajaa alttarialueen ulkona kulkevien ihmisten katseilta, mutta jättää ilmavuutta ja valon liikettä tilaan.
”Valon ja varjon leikki on teoksessa läsnä niin kuin jokapäiväisessä elämässäkin”, taiteilijapari tulkitsee.
Seurakuntakeskuksen pysyvien pääteosten tekijät valittiin portfoliohaussa syksyllä 2020. Seurakuntakeskuksen teokset hankittiin Maila ja Eetu Tanskasen testamenttilahjoituksen turvin. Partasen & Lamusuon lasiteoksen lisäksi seurakuntakeskuksen pienen salin seinälle tuli lapinlahtelaisen Juha Kuosmasen öljyvärimaalaus Korkea aika.
Kontiolahden seurakuntakeskus valmistui vuonna 2019. Arkkitehtinä toimi Ilkka Kärnä. Teosten sijoituspaikassa seurakuntasalissa järjestetään jumalanpalveluksia, seurakunnan tapahtumia sekä esimerkiksi muistotilaisuuksia ja konsertteja. Tila on jaettavissa väliseinällä pieneen ja isoon saliin.