Näyttelyn avajaiset 1.5.

21.04.2022

Avaamme Palad Showroomilla oman Kultaa ja hopeaa -näyttelyn. Se esittelee Partasen & Lamusuon suunnittelemia julkisia taideteoksia yli kahden vuosikymmenen ajalta. Näyttelyn avajaiset ovat vappuna 1.5. klo 12-18. Tervetuloa!

Ensimmäinen oma näyttelymme julkisesta taiteesta on elämyksellinen kokonaisuus, jossa taideteoksia ja niiden valmistusprosessia esitellään kuvien, mallipalojen, videoiden, pienoismallien ja tekstien avulla.

Toukokuun aukiolopäivät ovat:
su 1.5. klo 12-18
to 5.5. klo 12-18
la 7.5. klo 12-18

Taiteilija-arkkitehtipari Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo tunnetaan lukuisista julkista taidetta ja arkkitehtuuria yhdistävistä teoksista, jotka sulautuvat erottuviksi, mutta erottamattomiksi osiksi rakennuksia. He ovat tehneet pitkäjänteisesti työtä julkisen taiteen edistämiseksi Suomessa. Heidän työnsä on palkittu mm. vuonna 2010 Kuopion kaupunginjohtajan tunnustuspalkinnolla ja vuonna 2018 Savolainen suoraviiva -muotoilutekotunnustuksella.

Ensimmäinen oma näyttelymme on esillä Palad Showroomin alakerrassa.

Julkisen taiteen näyttelyä täydentää kirja samasta aiheesta.

Näyttelykokonaisuutta täydentää kirja, joka esittelee taiteilijaparin julkisia teoksia sekä tarinoita ja kommelluksia niiden taustalla. Evoluutio – julkista taidetta läpi vuosikymmenten -kirja on ensimmäinen osa kirjasarjaa, joka esittelee yrityksen monipuolista osaamista niin muotoilun kuin arkkitehtuurinkin saralla. Voit nyt tilata kirjan ennakkomyyntihintaan 35 € (sis. alv 10 %) + mahdolliset postituskulut. Kirja on myynnissä tarjoushintaan 8.5.2022 asti, minkä jälkeen sen normaali myyntihinta on 45 € (sis. alv 10 %). Tilauksen voi tehdä sähköpostilla office@pa-la.fi tai puhelimitse 050 501 0506.

Lisätietoa:
taiteellinen johtaja Jaana Partanen, puh. 050 321 6313, partanen@pa-la.fi 
kaupallinen tuottaja Hanna Kalliokoski, puh. 050 501 0506, hanna@pa-la.fi

Katso lisää

< >

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.