Museoalan “Jussit” jaossa
Porilainen Satakunnan museo on yksi kolmesta Vuoden 2019 museo -finalistista. Partanen & Lamusuo Oy on ollut tekemässä Satakunnan museoon sekä museouudistusta että perusnäyttelyn uudistusta. Elon merkkejä -perusnäyttely avattiin yleisölle 8.3.2018.
Vuoden museo -palkinto myönnetään museolle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt museoalan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja näkyvyyttä omalla toiminta-alueellaan. Tunnustus voi liittyä myös kokoelmiin, näyttelyihin, museopedagiikkaan tai muuhun innovatiiviseen toimintaan.
Joensuun taidemuseo Onnin Näky-teos on valittu Vuoden museoviestintäteko -finaaliin. Näky-videomäppäysteos esitettiin museon julkisivulla marraskuussa 2018 ja sen näki lähes 13 000 katsojaa. Teos on nähtävillä myös Youtubessa.
Palkintolautakunnan mukaan NÄKY on viestintätekona innovatiivinen ja laadukkaasti nykyaikaista teknologiaa hyödyntävä tapa tuoda museon kokoelmia esille laajemman yleisön tietoisuuteen. Kekseliään idean takana on museon intendentti Ulla Pennanen, joka tilasi Näky-teoksen Pa-La-tiimiltä.
Kilpailun järjestävät Suomen museoliitto ja Kansainvälisen museokomitea ICOM:n Suomen komitea ja se järjestetään tänä vuonna kuudetta kertaa. Vuoden museo -kilpailun finaaliin valittiin kolme museota: Satakunnan museo Porista, Amos Rex Helsingistä ja Lönnströmin taidemuseo Raumalta.
Vuoden museoviestintäteko -palkinnosta taas kisaavat Joensuun taidemuseo Onnin Näky-teos, Hotelli- ja ravintolamuseon Suomen eväät -radio-ohjelmasarja, KAMU Espoon kaupunginmuseon Kauppiastavaratalo Heikintori 50 vuotta, Postimuseon Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyn viestintä sekä Turun museokeskuksen ”U Can’t Touch This Turku Castle Summer Edition 2018”.
Palkinnot jaetaan museopäivillä Tampereella 16.5.