Pudotusvalikko
  • Riisa

  • Riisa

  • Riisa

  • Riisa

  • Riisa

Riisa

Peruskorjaus ja näyttelyuudistus: 1400 kem²
Tilaaja: Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiö
Osoite: Karjalankatu 1, 70110 Kuopio
Pa-La-pääsuunnittelu: Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo
Pa-La-tiimi: Philippe Gelard, Suvi Niinisalo, Siiri Murtola, Emiilia Havumäki, Clement Bizét, Pekka Eskelinen

2010
04 / 2015

Partanen & Lamusuo Oy oli mukana museon suunnittelussa vuodesta 2010 lähtien, jolloin Partanen & Lamusuo Oy:n ehdottama idea kultaisesta ja hopeisesta riisasta hyväksyttiin näyttelyuudistuksen, yleisötilojen ja graafisen ilmeen pohjaksi. Metallinen riisa suojaa ikonia, mutta jättää samalla jotain siitä kuitenkin näkyville. Samoin museo säilyttää kallisarvoisia kulttuuriaarteita esittäen niistä kuitenkin vain osan kerrallaan. Rikas bysanttilainen perinne toimi inspiraationa Riisan erilaisille koristeille ja ornamenttikuvioille. Sieltä kumpusi myös idea lasituksien kultaisiin kuviointiteippauksiin.

Uudistustyössä Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiön hallussa olevien ainutlaatuisten kokoelmien esilletuominen, runsas sijoittelu ja vaihdeltavuus ovat merkittävässä roolissa. Vuosituhantisen bysanttilaisen tradition ja karjalais-ortodoksisen kulttuuriperinnön rinnalla ortodoksisuutta tarkastellaan elämäntapana ja osana kirkkovuoden kulkua.

RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo, näyttelyuudistus, 2015. Kuva © Pekka Mäkinen

RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo, näyttelyuudistus, 2015. Kuva © Pekka Mäkinen

RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo, näyttelyuudistus, 2015. Kuva © Pekka Mäkinen

"Kuopiossa sijaitsevan kohteen perusnäyttely on häikäisevä. Se on sekoitus bysanttilaista perinnettä ja karjalais-ortodoksista uskonnollisuutta. Riisa on helmi."

Jonni Aromaa

RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo, näyttelyuudistus, 2015. Kuva © Pekka Mäkinen

RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo, näyttelyuudistus, 2015. Kuva © Pekka Mäkinen

Vuonna 2012 museolle valmistui jo uuden ilmeen mukainen monitoimitila. 2015 avautuneessa Pyhyyden portailla -näyttelyssä Partanen & Lamusuo Oy on halunnut tuoda esille niin bysanttilaiseen kuin karjalais-ortodoksiseen perinteeseen liittyvän rikkaan värimaailman sekä kullan ja hopean hohteen. Myös äänimaailmaan on kiinnitetty huomiota esim. näyttelysisältöön liittyvän kokolattiamaton avulla, jotta museoelämyksestä tulisi rauhallinen ja erityinen. Partanen & Lamusuo Oy:n käsialaa ovat lisäksi useat kalusteet niin monitoimitilassa, kaupassa kuin itse näyttelytiloissakin.

Lue lisää kalusteista: Ortoboxi.

Näyttelyn valaistus reagoi kävijän liikkeisiin. Kuva © Pekka Mäkinen

Monitoimitila valmistui vuonna 2012. Kuva © Pekka Mäkinen

MYSTISTÄ TUNNELMAA,

UPEA NÄYTTELYKOKOELMA

Katso lisää

< >
Ajattelemme, että luovalle yhteistyölle joustavuuttakin tärkeämpää on mukautumiskyky.
Se, kuinka hyvin pystymme kertomaan saman tarinan, vaikka sivumäärä kirjassa vaihtuisikin. Satojen projektien, isojen ja pienten, kokemuksella voimme todeta, että vaikka olemmekin ylpeitä kättemme jäljestä, ovat parhaat työmme ennen kaikkea asiakkaidemme ansiota. He ovat jakaneet kanssamme näkemyksen, että yhteinen visio ja unelma ovat onnistumisen elinehto. Me suunnittelemme tiloja, rakennuksia ja ympäristöjä, joissa on hyvä elää ja toimia ja jotka kestävät katseita ja käyttöä. Me olemme luova suunnittelu- ja arkkitehtitoimisto – haluamme luoda ympärillemme eheän maailman, pala palalta.
× Sulje