Ruokalasta ravintolaksi
Ruokalasta ravintolaksi
Puunjalostusteollisuuden tuotantolaitoksen ruokalan uudistuksessa meluisa tila muuntautuu ravintolaksi, joka on äänimaailmaltaan rauhallinen ja visuaalisesti kaunis. Suunnittelun haasteena oli erityisesti tuotantolaitteiden aiheuttama melu, joka kantautui ruokalaan äärimmäisen voimakkaana ja esti keskustelemisen.
”Tilan äänimaailman rauhoittaminen vaikutti aluksi lähes mahdottomalta tehtävältä, mutta oivalsimme nopeasti, että voimme käyttää elokuvateatteriosaamistamme. Suunnittelimme ravintolatilaan kelluvan rakenteen, joka estää äänen siirtymisen tuotantotiloista ravintolaan. Olemme käyttäneet tila tilassa -rakennetta menestyksekkäästi suunnittelemissamme elokuvateatterisaleissa. Ravintolasalin akustiikkaa parannettiin lisäksi ääntä vaimentavilla katto- ja seinäpinnoilla sekä askelääniä vaimentavalla lattiamateriaalilla”, kertoo taiteilija-arkkitehtipari Partanen & Lamusuo.
Rauhan keidas meluisan ympäristön keskellä
Tilaajan toiveena oli muuntaa ruokala tyylikkääksi ravintolaksi, jonne edustusvieraat voi vielä aterioimaan tai nauttimaan virvokkeita. Uudistuksella osoitetaan arvostusta myös henkilöstöä kohtaan. Meluisaan ympäristöön toteutettava rauhan keidas tarjoaa miellyttävän ympäristön, jossa voi rauhoittua ja levähtää ruoka- ja kahvitauoilla.
Kaareva muotokieli tuo tilaan klassisuutta, orgaanisuutta ja kotoisuutta. Samalla kaareutuvat rakenteet kätkevät taakseen talotekniikkaa. Ravintolasalin keskellä oleva kantava rakenne verhoiltiin puiseksi pylvääksi, jonka upotetuille hyllyille voi asettaa näytteille tuotantolaitokselle myönnettyjä palkintoja ja muistoesineitä. Tuotantolaitoksen käyttämä koivumateriaali näkyy tilan pintamateriaaleissa, kalusteissa ja valaisimissa. Pehmeän kaartuva muotokieli jatkuu valaisimissa, jotka antavat tilaan glamouria.
Tilan toiminnallisuutta parannetaan tilajaon muutoksilla. Avonaiseen ravintolatilaan suunniteltiin lasiseinillä erotettava neuvottelutila sekä avonainen kabinetti, joiden kalustukseen valittiin Palad-mallistosta 23-pöydät. 23-pöydät muuntautuu hetkessä muutaman hengen pöydästä suurelle pöytäseurueelle sopivaksi ja tuovat tiloihin monikäyttöisyyttä ja muunneltavuutta. Pöytien materiaaliksi valittiin koivu, jota käytetään myös ravintolan muussa sisustuksessa. Lisäksi hankkeessa parannetaan tarjoilulinjastojen toiminnallisuutta sekä astianpesutilan äänenvaimennusta ja -eristystä.
”Visioimme yhdessä tilaajan kanssa uudelle ravintolalle erilaisia käyttötarkoituksia. Ravintola voisi toimia tilauksesta gourmet-ravintolana sen lisäksi, että se tarjoaa viihtyisät puitteet henkilöstön taukohetkiin ja yhteisiin tilaisuuksiin sekä hohdokkaan ympäristön edustusvieraiden kestitsemiseen”, ideoivat Partanen & Lamusuo.
Elokuvateatterisuunnittelu ja empatia suunnittelun ohjenuorana
Partanen & Lamusuon empaattinen suunnittelufilosofia toimi ohjenuorana suunnittelulle. ”Metodisuunnittelijat” asettuivat tilaajan, henkilöstön ja vierailijoiden asemaan ja pohtivat, millaisilla muutoksilla tila tukee eri toimintoja ja on kaikille viihtyisä.
Tässä hankkeessa Partanen & Lamusuo Oy hyödynsi osaamistaan Suomen johtavana elokuvateatterisuunnittelijana.
Tiesitkö, että Partanen & Lamusuo on suunnitellut viimeisen vuosikymmenen aikana yli 20 elokuvateatteria mm. Savon Kinoille ja BioRexille ja hankkinut samalla rautaista ammattitaitoa vaativien ääniympäristöjen toteutuksissa? Elokuvateatterihankkeisiin kuuluu sekä uudiskohteita että olemassa olevien kohteiden uudistuksia.